Urheiluopisto 3.0
Urheiluopisto 3.0 -hankkeen tavoitteena on lisätä liikunnan ja erityisesti huippu-urheilun leiritystoimintaa Keski-Suomessa. Hankkeessa luotiin uusi toimintamalli, joka helpottaa alueen leirien ja turnausten järjestämistä. Malli koottiin Jyväskylän Urheiluakatemian ylläpitämälle verkkosivulle, josta löytyvät mm. leirien järjestämiseen tarvittavat yhteystiedot, valmiit majoituspaketit, asiantuntijapalvelut ja turnausjärjestelyopas.
Hankkeessa kartoitettiin myös alueen liikunta-alan koulutukset, jotta ne voidaan integroida valmennus- ja leiritystoimintaan. Tavoitteena on tarjota opiskelijoille säännöllisiä harjoittelumahdollisuuksia ja tukea leiritoimintaa esimerkiksi liikunta- ja terveysalan opiskelijoiden avulla.
Lisäksi hankkeen keskeinen tavoite on vahvistaa matkailutoimijoiden sekä urheilu- ja liikuntatapahtumien järjestäjien yhteistyötä, jotta urheiluun ja liikuntaan liittyvä matkailu kasvaisi Keski-Suomessa. Hankkeen tuloksena syntyi mukana olevien toimijoiden yhteinen verkosto, jonka tarkoituksena on kartoittaa liikuntaan sekä urheiluun liittyviä tapahtumia ja niiden järjestelyjä.
Kesli
Tapahtumanjärjestäjän opas urheiluseuroille. Päivittyy myöhemmin.
Jyväskylän kaupunki
Urheiluopisto 3.0 -sivulta löytyy keskitetysti kaikki, mitä tarvitaan suunnittelusta majoitukseen ja asiantuntijapalveluihin.
Miksi Keski-Suomi?
Monipuoliset liikuntapaikat (järvet, metsät, urheilukeskukset, Jyväskylän liikuntatieteellinen osaaminen).
Keskeinen sijainti – helppo tulla eri puolilta Suomea.
Luonnonläheisyys – hyvät mahdollisuudet yhdistää harjoittelu ja virkistys.
Osaamista ja verkostoja – alueella toimii urheiluseuroja ja koulutusta, jotka tukevat leiritoimintaa.
Opiskelijoita tuottamassa tapahtumaa?
Jyväskylän ammattikorkeakoulussa toimiva future factory ottaa vastaan toimeksiantoja tapahtumaasi liittyen. Olethan vähintään 6kk aikaisemmin liikkeellä, kun olet luomassa toimeksiantoja.
Lisätietoja
https://www.jamk.fi/fi/palvelut/opiskelijaprojektit-ja-tyovoima
Jyväskylä
Leirihinta/ Vrk
H1 131,00€ vrk/ standard huone
H2 99,50€ vrk/hlö/ h2 standard huoneessa
Urheilijaryhmän leiripaketti - Hotelli Alba
Majoitushinnat per yö hostellihuoneissa (jaetut suihkut ja WC:t käytävillä)
- 1HH, 45€
- 2HH, 55€
- 4HH, 80€
Lisäksi löytyy yksi 3HH (hotellihuone omalla suihkulla ja WC:llä), 100€ yö
Maksimihenkilömäärä 79 majoitukseen.
Huonemäärät
- 4hh 10 kpl (alakerta)
- 2hh 18 kpl (yläkerta)
- 3hh 1 kpl (yläkerta)
Ruoka per hlö alkaen hinnat
- aamupala 10€
- buffet lounas tai päivällinen 12€
- iltapala 10€
Minimilaskutus ruokiin 20 henkeä.
Varaukset sähköpostilla Laajiksen vastaanoton osoitteeseen
laajis@laajis.fi
0207 436 436
- Time Hostel CITY ja NOVA ovat täydellinen valinta joukkueille! Koko hostellin voi varata omaan käyttöön edullisesti, ja yhteiset tilat luovat loistavat puitteet yhdessäololle ja huollolle. Omatoimiset ja edulliset yhteisruokailut onnistuvat vaivattomasti hyvin varustellussa keittiössä omin eväin tai yhteistyökumppaneidemme tarjoiluilla.
- Time Hotel Vapaudenkadulla tarjoaa puitteet jopa 90 henkilölle. Hotellissa on myös 4 hlön huoneita, joten majoituksen saa pidettyä sielläkin edullisena.
- Lisäksi tarjoamme joukkueille mahdollisuuden majoittua mukavasti myös asunnoissamme, jotka tarjoavat lisää yksityisyyttä ja tilaa tarpeen mukaan.
Riippuen kohteestamme pystymme tarjoamaan majoitusta joukkueille 30-40 € hlö /yö hintaan.
- Time Hostel CITY ja NOVA, molemmissa max 28 hlöä
- Time Hotel, max 90 hlöä (4 hlön huoneita 9 kpl)
Lue lisää kohteistamme:
- https://www.timetostay.fi/ tai pyydä suoraan tarjous info@timetostay.fi .
+358 10 423 9391
jyvaskyla@greenstar.fi
+358 20 1234 642
alexandra.jyvaskyla@sokoshotels.fi
Koulumajoitus on edullinen majoitusratkaisu isoissa tapahtumissa.
Lisätietoja: Koulumajoitus
Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut hoitaa keskitetysti tilavaraukset Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelujen hallinnoimiin liikuntatiloihin.
Vuoroja haetaan sähköpostilla, puhelimitse tai Timmi -tilavarausjärjestelmän kautta.
Varaukset sähköpostilla
- liikunta.varaukset[at]jyvaskyla.fi
- liikunta.uimahallit[at]jyvaskyla.fi (uimahallien varaukset)
Varaukset puhelimella
- Tilavaraus- ja seurapalvelut: ma - pe klo 9-11 ja 12-15 p. 014 569 4255
- liikuntapaikkakohtaisesti, yhteystiedot löydät ko. liikuntapaikan sivulta
Lisätietoja
https://www.jyvaskyla.fi/liikunta/liikuntatilojen-varaaminen
Fysioterapia
Hieronta
Testaus
Ravintovalmennus
Luennot
Jyväskylän Urheiluakatemia auttaa asiantuntijapalveluiden järjestämisessä.
Ota yhteyttä: tuomas.liukkonen@jklura.fi
Keuruu
Lisätietoja Keuruun liikuntapalveluista
Varauskalenteri
Päivittyy..
Äänekoski
Liikuntatilat
- Liikuntapuisto (yleisurheilu, jalkapallo, hiihto)
- Ylipainehalli
- Jäähalli
- Pankkari (Sali + kuntosali)
- Liikuntatalo (Sali + kuntosali
- Uimahallit (Suolahti ja Äänekoski) + kuntosali
- Lukio
Lisätietoja: https://www.aanekoski.fi/kulttuuri-ja-liikunta/liikunta
Liikuntapalveluvastaava
Jaana Kiiskinen 040 551 4016
Hotelli Hirvi (Äänekoski)
- kapasiteetti 100 hlö
Hotelli Uninen (Äänekoski)
- kapasiteetti 100 hlö
https://www.uninen.me/hotelli-uninen-aanekoski/#/booking/search
Vanha Koulu (Suolahti)
- Kapasiteetti 100 hlö
https://www.suokiinteistot.fi/
Wallila
- Kapasiteetti 36 hlö
Kartano Kievari
- Kapasiteetti 39 hlö
- https://www.kartanokievari.fi/majoi
Esimerkkipaketti
Jääkiekkoleiri
Majoitus Wallilla 1600 € / 53 € / hlö
Ruokailut Vanha Keitele 50-60 € / hlö (sis. aamupala, lounas ja päivällinen)
Jäähalli 140-160 € / h
Uimahalli käynti + kuntosali 18 € / 4 hlö
30 henkilöä = 4830 € / 161 €
Ravintolat
- Vanha Keitele
- Willen Olohuone ja Keittiö
https://www.willenolohuone.com/
- Kosken helmi
- Cafe Möljä
Piispala
Kuplahallin tekonurmi
- Kuplahallissa sijaitseva Piispalan tekonurmikenttä on katettu ympärivuotiseen harjoitteluun. Halli tarjoaa erinomaiset olosuhteet jalkapallon lisäksi myös mm. pesäpallon, rugbyn ja lacrossen harrastajille.
Jäähalli
- Jäähalli palvelee ympäri vuoden joukkueita, ryhmiä ja yksittäisiä käyttäjiä.
Uimahalli
- Uimahalli monipuolisine altaineen palvelee uinnissa, uimahypyissä, sukelluksessa, uinnin harjoittelussa, vesijumpissa, vesiseikkailuissa ja kuntoutuksessa.
Lisätietoa: https://piispala.fi/liikuntatilat/
Lisätietoja Piispalan tapahtumista
Bandy School- leiri Piispalassa
Lue lisää Piispalan majoitusvaihtoehdoista!
Tehtävämme on tukea lasten ja nuorten hyvää elämää. Toimimme myös perheiden, ikääntyneiden, yritysten ja urheiluryhmien monipuolisena vapaa-ajan, liikunnan ja hyvinvoinnin keskuksena. Palveluitamme hyödyntämällä tuet samalla suomalaista nuorisotyötä ja -toimintaa, ja olet tervetullut meille vuoden ympäri.
Jäähalli
Jäähalli palvelee ympäri vuoden joukkueita, ryhmiä ja yksittäisiä käyttäjiä.
- 26 x 56 m kiekkokaukalo
- pieni katsomo (2. kerros), lämmitetty toimitsija-aitio verkkoyhteyksillä
- lämmitetty selostamo ja pelaajatarkkailuaitio
- esitystekniikka tehokkaalla äänentoistolla sekä video- ja tulostaululla
- yhteensä seitsemän pukuhuonetta suihkutiloineen
- Blademill-luistelumatto
- Shoot Out-laukaisusimulaattori
- Curling
Kuplahallin tekonurmi
Kuplahallissa sijaitseva Piispalan tekonurmikenttä on katettu ympärivuotiseen harjoitteluun. Halli tarjoaa erinomaiset olosuhteet jalkapallon lisäksi myös mm. pesäpallon, rugbyn ja lacrossen harrastajille.
- Hallin mitat ovat 62 m x 90 m ja sen korkeus on 18 metriä.
- Pitkänukkainen tekonurmikenttä
- Luonnollinen jousto kentän pinnalta – kentän jousto integroitu nurmen sisään
- Liukastusainekäsitelty nukkalanka ja kumirouhe luovat turvallisen alustan
- Kentällä voidaan pelata normaaleilla jalkapallokengillä
Uimahalli
Uimahalli monipuolisine altaineen palvelee uinnissa, uimahypyissä, sukelluksessa, uinnin harjoittelussa, vesijumpissa, vesiseikkailuissa ja kuntoutuksessa.
- Kylpylänomainen uimahalli, teräsaltaat
- Neliratainen 25 m:n kuntouintiallas, syvyys 120-400 cm
- Hyppyallas, syvyys 400 cm: 3 metrinen hyppyteline, ponnahduslauta
- 7 x 12 m monitoimiallas, syvyys 95-120 cm, vastavirtalaite, porepenkki ja kaksi vesihierontasuihkua
- 5 x 8 m opetusallas, syvyys 80 cm – erityisesti pienten lasten uimaharjoitteluun ja vesiliikuntaan
- Vesijuoksuvyöt sekä kelluntavälineet käytettävissä
- Naisten ja miesten sauna
- 2 ryhmäpukuhuonetta ja naisten sekä miesten pukuhuoneet
Urheilutapahtumat Keski-Suomessa
Jyväskylän urheilutapahtumat
Heinä Cup https://www.heinacup.fi
Comets Cup https://www.komeetat.fi/turnaukset/comets-cup-2025
Hippo turnaus https://hippoturnaus.sporttisaitti.com
JyPK Winter Girls Elite Cup 2026
Lauri Markkanen Tournament https://lmt.torneopal.fi/
Äänekoski
Urheilutapahtumat
Huima basketball Loppiaisturnaus
Äänekosken Huima jalkapallo - Huima AS- timantti turnaushttps://www.huimajuniorijalkapallo.fi/seura/1349/huima-as-timantti-turnaus
Yleisurheilukisat - Äänekosken urheilijat https://www.aanekoskenurheilijat.fi/tapahtumat/
Piispala
Piispalan tapahtumia
Liigaleiri 2026 https://www.sportfini.fi/liiga-leiri-piispala-2025/
Piispala bandy school-leiri 2026