Siirry sisältöön


Monitoimijainen asiantuntijatoiminnan malli Uudella Hippoksella

8/2026 – 7/2028

Monitoimijainen asiantuntijatoiminnan malli uudella Hippoksella -hankkeessa rakennetaan Jyväskylän Urheiluakatemian ja Huippu-urheilun instituutti KIHUn yhteinen toimintamalli valmennuskeskuksen moniammatilliseen asiantuntijatyöhön. Tavoitteena on, että valmentajat ja muut urheilijan tukena toimivat asiantuntijat voivat työskennellä sujuvasti yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Malli tukee urheilijan kokonaisvaltaista valmentautumista sekä varmistaa asiantuntijatyön jatkuvuuden myös tilanteissa, joissa vastuu siirtyy toimijalta toiselle.

Hankkeessa kehitetään malli, joka kuvaa yhteiset käytännöt asiantuntijatyön käynnistämiseen, tavoitteiden asettamiseen, päätöksentekoon, dokumentointiin, tiedonsiirtoon ja toiminnan seurantaan. Yhteiset toimintatavat ja prosessien kuvaukset vähentävät päällekkäistä työtä, helpottavat asiantuntijaresurssien hyödyntämistä ja parantavat tiedon saatavuutta.

Samalla Uuden Hippoksen valmennuskeskuksesta kehitetään entistä vahvempaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatioympäristöä. Hankkeessa luodaan toimintatavat, joiden avulla yritykset, ammatinharjoittajat ja muut ulkopuoliset asiantuntijat voivat osallistua valmennuskeskuksen toimintaan yhteisin pelisäännöin sekä päästä testaamaan tuotteita ja palveluja aidossa urheiluympäristössä. Vuosina 2026–2028 toteutettavan hankkeen tavoitteena on juurruttaa kehitetyt käytännöt pysyväksi osaksi valmennuskeskuksen toimintaa ja vahvistaa näin uudistuvan Hippoksen asemaa valtakunnallisesti merkittävänä valmennus-, osaamis- ja innovaatioympäristönä.

Hankkeen päätavoitteet

  1. Luoda yhteiset prosessit, roolit ja päätöksenteon käytännöt moniammatilliseen asiantuntijatyöhön.
  2. Luoda yhteinen dokumentointi-, tiedonsiirto- ja seurantamalli.
  3. Luoda poolimainen osallistumismalli ja yhteiset pelisäännöt ulkopuolisille asiantuntijoille, ammatinharjoittajille ja yrityksille.
  4. Luoda käytännössä toimiva ja turvallinen malli yritysyhteistyölle sekä tuotteiden, palvelujen ja kehittämisaihioiden pilotoinnille.
  5. Juurruttaa kehitetty toimintamalli osaksi valmennuskeskuksen arkea ja vahvistaa valmennuskeskuksen roolia TKI-alustana.

 Hanketta rahoittaa Keski-Suomen liitto sekä Jyväskylän kaupunki. 

Ota yhteyttä

Ella Häkkinen

Hankepäällikkö

ella.hakkinen@jklura.fi

0409332234